Sellainen Astrid Lindgrenin Saariston lapset-idylli, jossa kaikki tuntevat toisensa, ovat aina ystävällisiä ja auttavaisia, eivätkä koskaan ole toisilleen ilkeitä, taitaa olla aika utopia.
Täälläkin alkaa jo "tuntemaan" ihmisiä joihin törmää kylällä, entäs sitten kun kaikki oikeasti tuntevat kaikki? Tiedät kuka kävi Alkossa perjantaina ja kenen lapset voitti Hippo-hiihdot?
En nyt saa ajatusta ulos jäkevinä lauseina...
Kyse on kai siitä että isossa kaupungissa voi piiloutua massaan, ketään ei edes oikeastaan kiinnosta mielipiteesi ja jos kiinnostaa, kaikki on jo nähty.
Pienessä kylässä kaikki tietävät asiasi, tai ainakin luulevat tietävänsä, mikä on ehkä vielä pahempaa.
(Ja onko edes näin? en minä ole asunut pienessä kylässä.)
Onko minulla oikeasti voimaa ja rohkeutta olla omaa mieltä asioista?
Ihminen kun on utelias, ja toisinaan niin ymmärtämätön.
ooo
En ole päivittänyt pitkään aikaan, kun ei oikeastaan ole ollut mitään päivitettävää, Rinsessa-kämmekäs josta tuli palmikkokämmekäs, aivan järkyttävän ruma sellainen, on nyt jäähyllä, eihän ulkona tarvitse enää edes kämmekkäitä...
Olen ollut arkeeni niin tyytyväinen, etten ole tullut miettineeksi juurikaan syntyjä syviä, joten ei ole ollut sellaisiakaan asioita kirjoitettavaksi.
Koulussa on ollut niin mukavaa nyt erikoistumisen jälkeen, ei yhtään teoriaa ja vain neljän hengen ryhmä!
Työt sujuu aivan eri lailla kun ei tarvitse joka hommaa jakaa kymmenen ihmisen kesken. Tosin parinkymmenen hengen ryhmässä kolmen ihmisen poissaolo ei tunnu missään, neljän ihmisen ryhmässä se tarkoittaa yksityisopetusta, ei kiva sekään.
Autokoulu alkaa olla loppusuoralla, miten voikin jokin niin arkipäiväinen asia kuin autolla ajaminen, olla niin suuri asia elämässä tällä hetkellä? Jännitän edellen ennen jokaista ajotuntia, ja kohta aletaankin sitten jännittämäään inssiä, se on siinä ja siinä riittääkö perusajokerrat.
Olen ollut arkeeni niin tyytyväinen, etten ole tullut miettineeksi juurikaan syntyjä syviä, joten ei ole ollut sellaisiakaan asioita kirjoitettavaksi.
Koulussa on ollut niin mukavaa nyt erikoistumisen jälkeen, ei yhtään teoriaa ja vain neljän hengen ryhmä!
Työt sujuu aivan eri lailla kun ei tarvitse joka hommaa jakaa kymmenen ihmisen kesken. Tosin parinkymmenen hengen ryhmässä kolmen ihmisen poissaolo ei tunnu missään, neljän ihmisen ryhmässä se tarkoittaa yksityisopetusta, ei kiva sekään.
Autokoulu alkaa olla loppusuoralla, miten voikin jokin niin arkipäiväinen asia kuin autolla ajaminen, olla niin suuri asia elämässä tällä hetkellä? Jännitän edellen ennen jokaista ajotuntia, ja kohta aletaankin sitten jännittämäään inssiä, se on siinä ja siinä riittääkö perusajokerrat.
Kommentit